Putten päiväkirja

07.04.2018 Putteilua? (kirjoitettu Mikan näkökulmasta)

Virallisesti oon nyt omistanut sit ponin vähän reilu viikon. Niin kauan kuin ollaan tallia väsätty, olen miettinyt itellekkin hevosta. Vaikka monet ei uskoisi, kyllä mä oikeasti hepoista tykkään, tosi paljonkin. Käyn kerran kuussa läheisellä tallilla länkkätunneilla ja kuulemma saisin Harmia ja Käpyä alkaa ratsastaa, mut en mä oikeen niihin pikkupirulaisii luota, villihevosia oikeen. No, sitten tuli pihaan Putte, shetlanninponiori, toiminut hetken laukkaponina ja sit myytiin muualle. Se oli suoraan sanottuna rakkautta ensisilmäyksellä kun sen kirjavan pyöreän löllöpallon ekaa kertaa näin. 

Mitä muuta voisi mies elämäänsä tarvita kun shetlanninponin? No onhan se ihan kiva että se Minnakin siinä on, tietenkin, mutta jotenkin pitkään tuntu että elämästä puuttuu jotain, kun nainen viilettää ympäri maata hevosten kanssa. No, nyt on itelläkin hevonen (tai siis poni) jonka kanssa touhuta. 

Putte ei oo sellanen mikään pikkulikkojen poni. Se on jääräpäinen ja osaa näyttää mielipiteensä, mutta kyllä sen kanssa pärjää. Hauskaa vaan että ponilla on pilkettä silmäkulmassa. Minna on alkanut jo opettaa sitä kärryjen eteen, niin sitten me ajetaan rallia pitkin hiekkateitä. Nyt ollaan jo käyty kävelemässä mettässä ja oon irtojuoksuttanut sitä kentällä. Tarhasta hakeminen on Puten kanssa se hurjin osuus, kun se pitää hakea pihatosta niitten mongolialaisten keskeltä. 

Tänään Putte hörisi, kun menin pihatolle. Luultavasti se olisi odottanut heinää tai jotain muuta sapuskaa, tommonen pullukka kun on, mutta kyllähän se sydämmen sulatti, sillä matalalla hörinällään. Aina oon ihmetellyt miksi heppatytöt hihkuu innoissaan jos heppa hörisee, mutta kyllä mä nyt sen ymmärrän. Poni lähti mielellään mukaan ja vein sen sitten talliin. Ehdittäis hyvin käydä kävelemässä mettässä hetki ennen kuin ois heinäaika. 

Harjasin Puttea, onhan se huvittavaa kun pitää kyykyssä kökkiä että pystyy jalatkin siistimään. Minna saapui talliin Eveyn kanssa ja ilmoitti lähtevänsä meijän mukaan mettään. Nainen laittoi kirjavan tammansa pesarille ja aloitti harjausurakan. Siinä me harjattiin ponejamme rauhallisen hiljaisuuden vallitessa, on tää nyt vaan aika siistiä, kun mietti miten pitkään Minnakin on haaveillut omasta tallista. Nyt sit on oma talli, hyvä kenttä löytyy ja omia heppoja pihassa jo melkein liikaa, en ees ymmärrä miten Minna niitä kaikkia ehtii hoitaa. 

Lopulta hevoset olivat valmiina lenkille ja lähdimme kävelemään. Kävelimme ensin kentälle, jonka vierestä lähdimme pienä metsätietä pitkin etenemään. Vähän matkan päästä käännyimme umpimettään, jossa hevoset saivat kunnolla nostella jalkojaan. Putte oli sitä mieltä että syödä tässä pitäis, mutta parin nykäisyn jälkeen se tyytyi kävelemään. Ilma oli ihana, melkein t-paitakeli jo, mutta ei sitä vielä viittinyt riskiä ottaa että tulis kipeäksi. Hetken käveltyämme lähdimme palaamaan tallille, josta hevoset jo hirnahtelivat tarhoiltaan, selvästi odotellen päiväheiniään.