Post by Minna L. on Apr 2, 2018 11:24:25 GMT
08.04.2018 Maastolenkki
8. huhtikuuta olisi Minnalla suunnitelmissa lähteä maastolenkille hieman isommalla porukalla, jos halukkaita löytyy mukaan! Mukaan saa tulla omalla hevosella, tai voi lainata Eveytä. Tässä olisi loistava tilaisuus tutustua hieman meidän lähimaastoihin Minnan johdolla, jonka lisäksi hyvällä kelillä voidaan käydä vähän hölkkäilemässä tallin viereisellä pellolla. Maastolenkillä edetään ratsukoiden toivomassa vauhdissa, eli jos joku haluaa vain kävellä, silloin kävellään ja jos kaikille sopii kaikki askellajit, silloin mennään kaikkia askellajeja.
Osallistutaan tähän alle ja maastolenkistä ilmestyy jonkinlainen pohjatarina lauantaina tai sunnuntaina, jonka pohjalta osallistujat voivat halutessaan kirjoitella tänne omaa versiotaan maastolenkin kulusta. Maksun tekeminen ei kuitenkaan ole pakollinen.
Osallistujat:
Minna - Randy
Kiira - Kirppu
Eve - Larissa
Tessa - Evey
Pohjatarina
8. huhtikuuta ilma oli mukava, aurinko paistoi ja maastolenkit alkoivat olla jo hieman kuivempia, vaikka vieläkin eteenkin metsäalueilla on paikoitellen todella mutaista. Samaan aikaan talliin otettiin Randy, Kirppu, Evey ja Larissa. Wilma jäi hieman huutelemaan molempien kavereidensa lähdettyä tarhasta, mutta Honda lohdutti tammaa matalalla hörinällään. Harmi ja Käpy tuijottelivat aitansa yli molempia yksin jääneitä ja hirnahtelivat selvästi kannustavaan sävyyn.
Tallissa oli iloinen puheensorina ja porukan uusin vahvistus Tessakin yritti hieman keskusteluun osallistua, vaikka oli selvästi hieman hiljaisempaa sorttia. Nuori oli kuitenkin viime hetkellä päättänyt lähteä maastoon mukaan Eveyn kanssa, niin saatiin neljäs ratsukko menoon mukaan. Kirpulla vaikutti olevan kevättä rinnassa ja ori vaikutti tavallista sählämmälle, mutta Kiira pärjäsi tämän kanssa hienosti. Randy oli sen sijaan tavallista rauhallisempi, eikä sählännyt yhtään niin paljon kuin tavallisesti.
"Kukaan ei sit laita parhaimpia suojiaan jalkaan, mettässä saattaa olla mutaista", naurahdin ja itse heitin suosiolla Randyn suojat sivuun, ei sillä niitä yleensäkään maastoillessa käytetä. Satuloin ruunan ripeästi ja annoin sen hetken seisoskella karsinassaan odotellessani muiden valmistumista. Kaikki omat hevoseni ovat maastossa selväpäisiä, mutta Larissasta minulla ei luonnollisesti ole mitään tietoa, joten päätin asiasta kysyä Eveltä.
"En mä tällä kauheasti ole maastoillut, mutta kyllä se porukassa menee ihan kivasti. Vauhdikas se on!" tyttö vastasi ja taputti ylläpitoponinsa kaulaa.
Kun kaikki olivat valmiina, suoritettiin ratsaille nousu pihassa. Itse nousin jakkaralta kookkaan Randyn kyytiin ja kiristin vielä selästä käsin satulavyötä. Ruuna hieman pörräsi ympäriinsä, mutta rauhoittui pian vetohevosen roolia varten.
"Mulle ei periaatteessa oli järjestyksellä väliä, mutta suosittelen seuraavaa: Randy, Kirppu, Larissa ja sit viimeiseks Evey", huikkasin muille ja nämä järjestäytyivät peräämme.
"Randy ja Kirppu ei potki, Larissasta en tiedä, joten pidetään riittävät välimatkat", sanoin vielä ja lähdin ohjaamaan Randya hiekkatielle.
Maastossa etenimme kaikissa askellajeissa järkevää tahtia. Suurin Randy eteni yllättävänkin rauhassa ja eteenkin laukassa ruuna pärski tyytyväisenä. Kirpulla takanamme tuntui olevan hieman kiire, samoin Larissalla, mutta Evey käyttäytyi tuttuun tapaansa todella hienosti ja maltillisesti. Menimme enimmäkseen rauhallisilla hiekkateillä ja leveämmillä hyväpohjaisilla metsäpoluilla, mutta vähän matkaa jouduimme menemään hieman haastavammassa metsässä. Tiet olivat todella hyvässä kunnossa, mutta metsässä oli paikoitellen melko märkää, aivan kuten olin arvellutkin.
Enimmäkseen etenimme käynnissä ja ravissa, mutta yhden laukkapätkän otimme pidemmällä ja hyväpohjaisella suoralla. Alkuperäinen suunnitelma oli ollut mennä hieman pellolle vielä ratsastamaan lenkin jälkeen, mutta lenkissä meni reilusti aikaa ja kaikki olivat jo aika väsyneitä, joten jätimme pellolle menon väliin. Pelto on muutenkin vielä hieman liian pehmeä, joten varmaan viikon päästä se alkaisi olemaan aika ihanteellisessa kunnossa, kunhan hieman kuivuu.