Hondan päiväkirja

16.04.2018 

Honda oli ollut mulla vasta kymmenen päivää, mutta siinä mä varustehuoneen sohvalla ja selasin puhelimestani ilmoituksia myytävistä poneista. Okei okei, en mä Hondan myyntiä varsinaisesti ajattele, mutta kunhan selaan ilmoituksia jos vastaan tulisi jotain huikaisevampaa. Pari kivaa nelivuotiasta lupaavaa isompaa welshiä ainakin ois myynnissä. 

"Moi, mitäs teet?" kuulin samassa ovelle ilmestyneen Even suusta. Tyttö on mukavan oloinen, olen sen kanssa pariin otteeseen jutellut ja sillä on kiva risteytysponi. 
"Moi. Selailen myytäviä poneja", virnistän ja tyttö istahtaa sohvan toiselle reunalle ehkä hieman vaivautuneen oloisesti. 
"Eiks Honda miellytä?" Eve kysyi ja silmäili minua hieman hämmentyneenä. 
"Miellyttää kai, en mä siihen oo vielä kauheesti tutustunut niin en tiiä, mut aina mä näit myynti-ilmotuksia selailen", tokaisen ja näytän Evelle kuvaa komeasta mustasta sektion C welsh-orista. 
"Komea, missä päin toi on?" tyttö kysyy. 
"Englannissa", naurahdan ja jatkan: "En mä Hondaa vaihda ja saan mä Eveytäkin ratsastaa niin kyl mulla on ihan hyvät olot." 

Jutustelemme jonkin aikaa hevosista, kunnes Even kyyti saapuu hakemaan tämän. Jään yksin varustehuoneeseen ja pistän puhelimeni pois. Haen varaston puolelta puhtaan huovan Hondalle ja vaihdan sen kiinni orin yleissatulaan. Vielä meillä on joku kämäinen yleissatula, jonka löysin halvalla Minnan avustuksella, mutta Honda levenee sellaista vauhtia, että kohta pystyn ostamaan sille hieman laadukkaammat satulat. Luultavasti ostan näin alkuun jonkun ponisatulan ja kunhan Honda vähän kasvaa, hankin sille toiseksi satulaksi mittatilauksena koulupenkin. 

Kannan orin satulan ja suitset karsinan ovessa olevaan telineeseen. Ilma on ihana ja kenttä alkaa olla hyvässä kunnossa, joten tänään Honda pääsisi taas koulukiemuroita treenaamaan. Näiden kymmenen päivän aikana olen orilla vasta kolmesti ratsastanut, jonka lisäksi olen alkanut opettaa orille ohjasajoa ja olen irtojuoksuttanut sitä. Honda ei suoraan sanottuna ole mikään helppo tapaus, se kokeilee ihan pirusti ja orilla tuntuu riittävän energiaa ja kuntoa pelleillä vaikka kuinka kauan. 

Hoidan Hondan kuntoon ripein ottein kuntoon hoitopaikalla, joka on ihan Hondan karsinan vieressä. Ori steppaa edestakaisin ja kerran joudun ihan kunnolla ärähtämään sille ponin tuuppaistessa minua. Karvaa orilta ei lähde kovinkaan paljon, kun ei sillä mitään hervotonta karvakerrosta yllään ollutkaan. Siinä vaiheessa kun pääsen kavioita puhdistamaan, alkaa Honda jo rauhoittua ja pääsen vähän kehumaankin nuorukaista. 

Napautan maailman söpöimmät pienet ponisuojat Hondan jalkoihin ja lopulta satuloin orin. Se ensin hieman yrittää väistää satulaa, mutta antaa minun lopulta kiristää satulavyönkin ongelmitta. Tämän hetkinen satulamme jää hieman takaa ilmaan, mutta karvaromaanin kanssa se on vielä toistaiseksi sopiva. Jos Honda vähänkään lähtee levenemään, satula jää liian kapeaksi. Vedän kypärän päähäni, suitsin Hondan ja lähdemme suuntaamaan kentälle. 

Honda ei tykkää kun muut hevoset jäävät taaksemme tarhoille ja ori heittää pariin otteeseen etujalkojaan korkealle eteensä, laittaa kaulan kaarelleen ja päästää ilmoille kimakan orikiljaisun. Ärähdän, nykäisen ohjasta ja sitten Honda asettuu taas ymmärrettyään selvästi, että turha riehuminen on kiellettyä. Saavumme kentälle turvallisesti kaikki jalat maan pinnalla ja alan kävelyttää Hondaa alkukäynneiksi. 

Ratsastan oria vain parikymmentä minuuttia. Se ei ole kovinkaan paljon tottunut ratsastajan painoon selässään, vaan orilla on kilpailtu lähinnä valjakkoajoa ja askellajiratsastuksen ajoluokkia. Honda osaa kuitenkin liikkua oikein päin ja se jaksaa yllättävänkin hyvin kantaa itsensä ratsastaja selässä. Paljon minua pidempi ratsastaja ei ponin selkään voisikaan mennä, ellei ole ihan superlaiha. 

Ratsastin askellajit läpi ja vasta laukkojen jälkeen Honda vertyi kunnolla, jonka jälkeen ori alkoi esitellä upeita liikkeitään. 
"Oot olevinas niin uljas ja äijä, mut ratsuna saisit olla vähän kuumempi", naurahdan ja taputan Hondan kaulaa antaessani sille pitkät ohjat. Ori on huomattavasti uskottavampi ori maastakäsin, kuin ratsastaessa. Uskon kuitenkin että kunhan Hondan ratsastuskunto paranee, se tottuu ratsastajan painoon selässään ja on tehnyt pidempään hommia, orista voi muuttua kunnon herkkä kuumakallekin. Kävelytän oria kentällä hetken ajan, jonka jälkeen palaamme talliin, jossa pyyhin Hondan kyljet ja kaulan kostealla sienellä. 

29.04.2018 Kisavalmistautumista

Nyt on uusi kiiltävä satula sitten ollut pari päivää käytössä. Honda on liikkunut sen kanssa paremmin kuin vanhan kapeaksi jääneen kanssa ja olemme ehtineet suorittaa parit kunnon ratsastukset ennen huomisia kisoja, jossa starttaamme luokassa helppo C. Mukaan lähtee Minna vissiin Kirpulla ja Eveyllä, joten yhteen traikkuun me ei mahduta. Kirpun vuokraaja Kiira on lähdössä meille toiseksi kuskiksi ja kuskaa Eveyn kisapaikalle, kun ei tammaa oikein viitsi orien viereen pistää. 

Vaikka satulamme on upouusi, puhdistin sen silti ennen huomisia kisoja. Olin ratsastanut Hondan kevyesti jo aamulla, silloin poni oli ollut suoraan sanottuna kusipää ja se pirulainen oli kerran onnistunut heittämään minut alas. Pakko varmaan syyttää kyllä ponin käytöksestä ihan itseäni, kun jännitän liikaa kisoja, vaikka minun on tarkoitus ryhtyä kilparatsastajaksi. Minna on puhunut, että kisaa Eveyllä itse nyt nelivuotiskauden, mutta etsisi sille sitten jonkun toisen kisakuskin ja pesti kyllä kiinnostaisi. Olisin Eveylle sopivan kokoinen, se on pirun laadukas poni ja olisi mukavaa vaihtelua Hondan kanssa touhuamiseen. 

Kun satula ja suitset oli kiillotettu, asetin ne siististi telineihiinsä. Hondan oma karvaromaani on ihan sontainen, mutta Minna oli luvannut että voin ottaa kisoihin Eveyn estesatulasta vastapestyn romaanin. Kiinnitän sen satulaan valmiiksi, koska muuten varmasti unohtaisin sen aamulla. Levitän seuraavaksi lattialle sellaisen valtavan kassin, mitä kaikilla heppatytöillä tuntuu olevan. Heitän sinne ensimmäisenä valkoisen huovan, satulavyön ja Hondan mustan fleeceloimen, jossa on nätit siniset reunat. Ei näin lämpimällä ilmalla yleensä mitään loimia tarvitse, mutta jos Honda hikoaa tai alkaa vaikka sataa, niin kannattaa se varoiksi mukaan pakata. Eikä ponikokoiset loimet edes mitään paina! 

Kaivan varastosta Hondan sinimustan edustusriimun ja siihen mätsäävän narun, jotka kannan ponin karsinan eteen. Hieman ihmettelen kun Minna ei ole vielä alkanutkaan pakkaamaan, mutta kai nainen on niin tottunut kilpailija, että pärjää vaikka heittämällä kamat vasta aamulla autoon. Häärätessäni taas varaston puolella, kuulen varustehuoneen oven käyvän ja kurkistan sinne. Iitu on saapunut tallille ja silmäilee tavarakasaani keskellä lattiaa. 
"Menossa kisoihin?" tämä kysyy hymyillen. 
"Joo. Huomenna on koulukisat", vastaan ja alan virittää Hondan suitsiin uutta koristeellista otsapantaa. 
"Toivottavasti menee hyvin!" tyttö sanoo ja hymyilee taas aurinkoisesti. 
"Kiitti", vastaan hieman vaisusti. En suoraan sanottuna ole sellaista superpirteää tai hymyilevää tyyppiä, mutta oikeasti olen ihan iloinen siitä, että muut ovat niin ystävällisiä. 

Haen lopulta Hondan sisälle ja tyrkkään ponin pesariin. Kirjava ori ilmaisee mielipiteensä selvästi alkamalla kuopsuttaa, mutta yllätyksekseni lopettaa kun sähähdän sille. Kehun oria heti, mutta kuin piruillakseen se aloittaa taas kaivamisen. Puistelen päätäni ja pieni hymy vilahtaa kasvoillani. Alan pikkuhiljaa oikeasti kiintymään tuohon kirjavaan tukkajumalaan. Avaan vesihanan ja alan suihkutella orin valkeaa häntää ja jalkoja pestäkseni ne. 

Vaahdotan Hondan hännän ja jalat, väistelen orin pientä steppailua ja lopulta pääsen huuhteluvaiheeseen. Kyllä tulee kirkasta jälkeä! Harjaan vielä lopuksi Hondan hännän, napsaisen siitä saksilla pienen pätkän pois ja letitän hännän sellaiselle yhdelle isolle letille. Tulisi ainakin huomenna olemaan komeat kiharat. Kuivaan jaloista ylimääräiset vedet parhaani mukaan ja heidän Hondan karsinaansa. Haen sille kaveriksi ulkoa Minnan Kuikan, kun sisälleottoon on vielä melkein tunti aikaa. Minna on ohjeistanut ottamaan Kuikan kaveriksi, että hiekkamaha Randy saa ulkoilla mahdollisimman pitkään ja että Randy ei stressaantuisi Kirpun sisälle hakemisesta. 

Kuikan taluttaminenkin on jo kuin jokin suuri saavutus. En ole varmaan ikinä koskenutkaan niin laadukkaaseen ja upeaan otukseen, joten kävelen matkan tarhalta talliin mahdollisimman hitaasti haaveillen, että joskus omistaisin itsekkin tällaisen superhienon ja arvokkaan hevosen. Tunnen itseni suorastaan kääpiöksi taluttaessani massiivista Kuikkaa, mutta se seuraa minua kiltisti herrasmiehen elkein. Ori jää rauhassa karsinaansa mutustelemaan heiniään, eikä välitä Hondan kiekaisuista.

Tarkistettuani että olen varmasti pakannut mukaani kaiken tarvittavan, käyn vielä moikkaamassa Hondaa, jonka jälkeen on aika suunnata kotiin. Olen kerrankin omalla autollani liikkeellä, joten ei tarvitse jäädä odottamaan kyytiä. Eihän minulla ole ajokorttiakaan ollut kun vasta pari kuukautta, joten pitäisi yrittää ajaa enemmän itse, ettei taidot heti unohdu ja saisi lisää varmuutta.