Harmin päiväkirja

10.03.2018

Tämä on nyt kolmas päivä, kun mongolianhevoseni ovat Suomessa. Olin niistä vain kuvan nähnyt etukäteen, mutta en kyllä pettynyt nähdessäni otukset. Ne vaikuttivat hieman käsittelemättömiltä, antoivat kuitenkin ihan kohtuu nätisti taluttaa traileriin ja kulkivatkin siellä melko hiljaa. Tiesin oripoikien historiasta sen verran, että ne ovat eläneet vapaina isossa laumassa, joten karsinat tuskin ovat niille tutut. Ensimmäiseksi yöksi siis päätinkin suosiolla jättää tulokkaat tarhaan ja olinkin aijemmin päivällä saanut Mikan viimeistelemään yhden lautatarhoistamme oreille. Jos ne eivät karsinoissa opi asumaan, on meidän pakko rakentaa pihatto, mutta ei sekään niin paha juttu olisi.

Sen jälkeen kun orit oli vapautettu tarhaansa, en saanutkaan niitä kiinni kuin seuraavaksi vasta seuraavana aamuna. Punahallakko vaikutti tottuneemmalta ihmisiin ja sen avulla sainkin lopulta pyydystettyä toisenkin kiinni. Otin aluksi molemmat vain tarhassa narun päähän, kävelimme pari kierrosta ja vapautin ne taas. Heinästä orit selvästi tykkäävät ja molemmat ovat kaiken kaikkiaan yllättävän siistin näköisiä, joten on niitä varmasti kasvattajan luona jonkin verran harjattu.

Virallisia nimiä ei oreilla ole, mongolianhevosia ei kuulemma perinteisesti nimetä länsimaiseen tapaan. Harmaata oria on kuitenkin kutsuttu ennen Cag-Buguriksi ja punahallakkoa Mogoi Jegeriksi, joten niistä väänsin sitten lempinimet Harmi ja Käpy. Harmaa on Harmi ja punainen Käpy. Harmille nimi ainakin tuntuu sopivan täydellisesti, sillä se vaikuttaa todella jääräpäiseltä ja villiltä.

Toiseksi yöksi sain otettua orit sisälle. Hain ne karsinoihin vasta kymmenen aikoihin ja tällöin sain molemmat jo ongelmitta pyydystettyä tarhasta. Orit kävelivät parhaiten yhdessä, joten toistaiseksi menimme niin. Karsinoissa orit alkoivat aluksi hieman huudella, mutta kun heitin niillekkin iltaheinät, rauhoittuivat molemmat omiin oloihinsa ja uskalsin lähteä hyvillä mielin nukkumaan.

Aamulla menin tekemään aamutallin poikkeuksellisesti jo kuudeksi ja ruokin kaikki hevoset karsinoihin. Kun Harmi ja Käpy olivat syöneet, heitin ne jo ulos syömään aamuheiniään, kun taas Randy ja Eve jäivät vielä sisälle syömään. Molemmat orit näyttivät voivan hyvin ja lähetinkin niiden kasvattajalle viestiä, että kaikki on mennyt hyvin.

Iltapäivällä nappasin ensin mukaani Käpyn. Otin sen ensimmäistä kertaa yksinään ulos tarhasta ja menimme talliin. Harmi jäi huutelemaan kaverinsa perään, mutta vaikutti rauhoittuvan yllättävän helposti. Käpy oli parivaljakosta se leppoisampi, eikä sen kanssa tullut perus harjaustoimenpiteissä ongelmia. Käpy jopa otti hieman kontaktia ja tuntui tykkäävän rapsutuksista. Palautin Käpyn tarhaan ja Harmia jouduinkin pyydystämään hetken aikaa, mutta lopulta ruunihallakko antoi kiinni. Harmi aluksi riehui karsinassa jonkin verran yrittäessäni mennä sisälle, joten lopulta laitoin narun kiinni sen riimuun ja pidin narua itse kädessäni. Jutustelin orille rauhassa ja lopulta se rauhoittui sen verran, että sain orin harjattua.

Kun molemmat orit oli harjattu, pääsin liikuttamaan Randyn ja Even, joiden kanssa toimiminen olikin lasten leikkiä mongolialaisten koulutuksen jälkeen. Illalla Mika paasasi minulle varmaan tunnin siitä, että orit on palautettava, mutta lupasin tälle että hänen ei tarvitse oreihin koskea ennenkuin ne ovat tottuneempia ihmisiin. Lopulta mies suostui pitämään orit ja myönsi lopulta että ovathan ne aika kivannäköisiä.

07.05.2018 Ratsukoulutuksen valmistelua

Hakiessani Harmia pihatosta, se tuttuun tapaansa yritti rykäistä portista. Ori oli keksinyt tämän uuden tempauksen pari viikkoa sitten ja se oikeasti tuntui tekevän sen ihan joka ikinen kerta, kun sitä haki käsiteltäväksi. Siispä harjoituksen vuoksi hain pörröpalloa tällä hetkellä tarhalta kahdesti päivässä pienelle kävelylle ja pari kertaa olimme jo selvinneet ilman kiskaisua. Tänään olimme jo aamulla käyneet pienellä kierroksella, jolloin Harmi oli tullut portista nätisti, mutta se selvästi korjasi virheensä näin iltapäivällä ja oli vähällä päästä irti. 

Putte ja Käpy katselivat kiinnostuneina tarhastaan Harmin touhuja. Ori ei tyytynyt tällä kertaa pelkkään rykäisyyn, vaan kun olin saanut portin kiinni, se keksi ryhtyä vielä keulimaankin. Lopulta kyllästyin sen nyppimiseen, ärähdin kerran kunnolla ja kyllä kuunteli! Harmi pysähtyi, katsoi minua hieman ihmeissään ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. 
"Pölö poni", naurahdin itsekseni ja lähdin taluttamaan oria talliin. 

Olin kantanut jo valmiiksi kaiken tarvittavan hoitopaikalle. Parkkeerasin harmaansävyisen orin ja aloin kumisualla pyöritellä sen kylkiä. Olen päivittäin käsitellyt villihevosiani edes jollain tavalla ja molemmat olivat hyvin tottuneet ihmiskosketukseen. Olin saanut yksityisten omistajiakin hieman taluttamaan oreja kentällä, jotta ne tottuisivat myös muihin kuin minuun. Hoitaessa Harmi on rentoutunut todella paljon ja paikoitellen se jopa näyttää nauttivan rapsutuksista. Puhdistan vielä orin kaviot ja nappaan sitten satulan käsiini. Käpy on jo suorittanut ratsastaja selässä käyntiä ja ravia, mutta Harmin selässä ei ole vielä kukaan ollut, joten sitäkin pitäisi pikkuhiljaa aloitella. 

Olin satuloinut Harmin jo usein, eikä se reagoinut enää satulaan. Suitsia ori ei oikein arvostanut, mutta nekin saatiin kunnialla päähän. Harmi ja Käpy ovat ne täydelliset projektit, joiden kanssa saan salaa leikkiä kukkahattutätiä, ratsastaa lännensatulalla ja pyöritellä niitä naruriimut päässä. Muut hevoseni kun ovat olevinaan vakuuttavia kilpahevosia. Heitän vielä naruriimun suitsien päälle ja lähdemme suuntaamaan kentälle, jossa näkyykin olevan Iitu ja Wilma. 
"Moi! En huomannutkaan että oot tallilla, olin jotenkin ihan ajatuksissani", tervehdin tyttöä naurahtaen. 
"Joo ollaan jo lopettelemassa. Joko Harmilla alkaa ratsukoulutus?" tuo kysyi hymyillen. 
"Pikkuhiljaa. En mä sinne kyytiin vielä kiipeä, tehdään vaan vähän valmistelevia harjoituksia", selitän ja taputan Harmin vielä melko pörröistä kaulaa. 

Tein Harmin kanssa vähän maastakäsittelyä. Laitoin sitä kävelemään ja ravaamaan ympyrällä, kokeilin kuuluvuutta ja teimme peruutuksia. Harmi oli oppinut kaikki maastakäsittelytemput todella nopeasti ja keskittyessään se on todella herkkä. Kyllähän se vähän väliä jotain pönttöä kokeilee, olen kerran kaviostakin saanut, mutta pääsääntöisesti Harmi on ihan harmiton käsitellä. Kun Iitu ja Wilma lähtivät kohti tallia ja jäimme yksin, aloin tehdä satulaharjoituksia. Olin ennenkin heilutellut jalustimia, paukutellut satulaa ja pomppinut Harmin vierellä. Nyt aloin vuorotelle laittaa hieman painoa jalustimiin roikkumalla niissä ja pari kertaa nostin jalkaani jalustimiin. Harmi saattoi aluksi hieman väistää, mutta yleensä se vain mulkoili minua epäluuloisesti. Kehuin oria runsailla rapsutuksilla ja leivänpaloilla. 

Hengähdimme hetken vain kävelemällä, jonka jälkeen oli viimeinen haaste. Siirsin jakkaran Harmin vierelle ja nousin sille seisomaan. Ori oli tähän jo tottunut, mutta nyt lähdin varovaisesti nojaamaan satulan ylitse. Harmi ensimmäisellä kerralla otti askeleen sivulle, mutta siirsin sitten vain jakkaraa ja aloitimme alusta. Lopulta pääsin vatsalleni makaamaan orin selkään, joka oli ehdottomasti suuri edistys. Laskeuduin maan tasalle, kehuin Harmia hurjan paljon ja lähdimme niiltä seisomilta kävelemään kohti tallia. 

Nappasin Harmilta tallin edessä satulan pois, ujutin suitset pois naruriimun alta ja vein orin suoraan pihatolle kavereidensa luokse. Kyllä siitäkin tulee oikein pätevä ratsu, sellainen täydellinen maastoheppa. Kunhan saan Harmin ja Käpyn ratsukoulutukset kuntoon, voin alkaa miettiä niille vuokraajien ottamista. Oppilaissani ainakin on pari sellaista reipasta maastoilua rakastavaa naista, jotka voisivat hyvinkin tykätä tällaisista harvinaisemmista tapauksista.